tiistai 13. toukokuuta 2014

Haastattelun työstämistä..

Yksi kurssimme pakollisista tehtävistä oli siis haastattelun tekeminen. Saimme itse vaikuttaa paljon siihen minkälainen haastattelusta tulee. Julkaisupaikkana itselläni olisi myös Aamuposti, luultavasti tämän blogin lisäksi. 

Oma aiheeni haastatteluun oli lukiolaiset työelämässä. Haastattelin neljää Riihimäen lukion oppilasta, kaksi kumpaakin sukupuolta. Suunnittelin itse kysymykset ja hoidin myös haastattelemisen yksin. Valokuvat otan itse. Alustavat työt olivat mielestäni helppoja niin keksiä kuin toteuttaakin.

Ainoana ongelmana koen sen, miten pitää juttu tiiviinä. Mieluiten tietenkin tekisin jutusta laajemman, joten minimiraja tekee tiukkaa aina. Alkuvaiheessa tämä ei ole haitallista, jos tekstiä tulee paljon. Yleensä enemmän pohjamateriaalia on parempi kuin liian vähän.

Ongelmat ilmenevät vasta nyt työstämisvaiheessa, kun tekstiä on paljon tiivistäminen muuttuu yhä hankalammaksi. Joudun todella isolla kädellä karsimaan mielenkiintoisiakin juttuja pois. Se on ikävää, mutta kuuluu asiaan nostaa vain pääkohdat esille.

Työstämisvaihe on mielestäni vaikeinta. Edellä mainitsemani tiivistäminen tuntuu välillä jopa pikkuseikalta kaiken muun rinnalla, se on silti edelleen jatkuva ongelma. Se ei ikinä helpotu.

Muita haasteita matkalla kohti valmista juttua ovat otsikon/otsikoiden keksiminen ja mahdolliset kuvatekstit. Myös referoiminen on vaativaa, koska pitää miettiä koko ajan, että asian sanoo oikein. Haastateltavan sanoja ei voi muokata, miten sattuu. On oltava tarkkana millaisia sanavalintoja käyttää lopullisessa tekstissä. Pienetkin yksityiskohdat voivat vaikuttaa lukijan mielipiteeseen tai lukukokemukseen. 

Aiemmassa postauksessani "Journalismin säännöt" puhuin tarkemmin esimerkiksi, mitkä asiat eivät saa vaikuttaa jutun tekemiseen ja mainitsin sen, että muun muassa ihmisarvoa ei saa loukata missään. 

Vaikka haastatteluni ei ole vielä valmis, on sen tekeminen ollut tähän asti varsin antoisaa ja sopivan haasteellista. Uusista kokemuksista on aina hyötyä ja niistä voi oppia. Kaikki haastateltavani ovat olleet mukavia ja osallistuneet hyvin, jopa ylittäneet odotukseni. '

Haluan kiittää kaikkia teitä todella paljon, kun te olette olleet mahdollistamassa tätä hienoa projektia. Iso kiitos teille Sofia, Panu, Aleksi ja Ella! :)  

1 kommentti: